torstai 19. maaliskuuta 2015

Kevättä :D

Moikka! Kevät on täällä etelässä lähtenyt käyntiin ja on ollu ihania ilmoja! Kisakausi ollaan Santun kanssa startattu ja ollaan nyt käyty vissiinkin neljät estekisat, joissa startattu muutaman kerran 80cm ja 90cm ja pari viikkoa sitten hypättiin meidän eka 100cm :) Viton kanssa on ollut hieman jalkaongelmia, mutta niistä ollaan aika hyvin selvitty ja oon lähtöjäkin kattellut ponille :) 

Kuten monet ovat huomanneet, niin kirjotan tänne blogiin nykyään ihan laittoman harvoin, mutta Instagramiin postailen enemmän, joten lukijat menkääpäs Instagramiin seuraamaan @teamm.h niin saatte enemmän kuulla meidän touhuiluista :D 




lauantai 13. joulukuuta 2014

Pikkuponi kipeenä :(

Kuten otsikosta voi päätellä on Vito ollut kipeänä. Alettiin tallilla ihmettelemään eilen aamulla eli perjantaina kun poni oli jättänyt osan yöheinistä syömättä, eikä ollut juonut kunnolla. Ajateltiin, että olisko heinä ollut huonoa, koska alkoi kuitenkin syömään hiukan aamuheiniä, mutta nyt tänään oli ponilla pientä kuumetta ja ei edelleenkään syönyt ja juonut kunnolla. Koitin juottaa pariin otteeseen melassia ja sain sen kuitenkin vähän juomaan. Toivotaan, että menisi viimeistään huomisen aikana ohi! Tallin porukat lupasi onneksi tarkkailla sitä, ettei mene pahemmaksi.

Ratsastin Santun tänään ja käveltiin tiellä alkukäynnit ja kentällä harjoiteltiin takaosan käännöstä käynnissä ja ravissa. Kenttä ei ollut kovin hyvässä kunnossa, joten muuten oli ohjelmassa lähinnä siirtymisiä ja pysäytyksiä keskittyen pään asentoon ja apujen läpi menemiseen, koska Santtu alkaa helposti nostaa siirtymisissä päätä ylös eikä pysy pyöreänä. Santtu meni lopulta ihan kivasti :)
 Olen ihan kokonaan unohtanut kirjoittaa parin viikon takaisesta Viton ratsukoulutuksen aloituksesta! Yksi meidän ratsastajista kävi Viton selässä ja poika oli NIIN hienosti!! Se käveli pihalla nätisti tyttö selässä eikä sanonut selkään noususta mitään ja uskallettiin ottaa myös pätkä ravia ja Vito olisi vaan halunnut mennä pidempään ja kovempaa. :) Hieno poika <3 laitan siitä kuvia myöhemmin, kun mulla ei ole niitä :)

    Throw back vermon poninäyttelyihin (yksi harvoista kuvista joissa Vito näyttää jopa hyvältä, kun mehän mentiin vähän hyppypomppu ravia siellä) :)

maanantai 24. marraskuuta 2014

Kuukausihan siinä vierähti viime kerrasta

Hupsista.... On jälleen hetki vierähtänyt siitä, kun viimeksi tänne kirjoittelin. On ollut kyllä aika lailla menoa sinne ja tänne hevosten kanssa ja kouluakin on pitänyt käydä. Nooh, mutta enää reilut puoli vuotta peruskoulua jäljellä ja katsotaan sitten, että minne jatketaan syksyllä!
Mitä kaikkea olen sitten puuhaillut? Parit kisat on ehditty kisailla ja käyty valmennuksissa ja tunneilla, nyt on kauden vikat kisat takana joten alkaa Santun osalta hieman iisimpi kausi. Kuluneeseen kauteen olen aika tyytyväinen! Kaikki tavoitteet saatiin hyvin saavutettua ja kisat meni tällä kaudella suurimmaksi osaksi hyvin, joten pystytään hyvillä mielin alkaa miettiä ensi kaudelle suunnitelmia!

8-9.11. Kotisillan ratsastajien koulu- ja estekisat Santulla.
Koulussa menin HeC:1 ja K.N Special. Santtu oli verkassa vähän hassu eikä tahtonut oikein rentoutua ja pyöristyä kunnolla. Sain sen kuitenkin menemään osittain ihan kivasti, mutta radalla oltiin kummatkin vähän jännittyneitä. HelppoC tuli prosentteja ihan hyvät 59,5%  ja K.N ei niin hyvät 53.4%, johtuen siitä, että Santtu jännittyi tosi paljon radalla, eikä peräänanto säilynyt kunnolla, jota kuitenkin beessä jo vaadittaisiin.. Musta tuntuu, että etsin välillä liikaa täydellisyyttä enkä välttämättä osaa aina tyytyä ei niin täydellisiin suorituksiin. Aina suorituksen jälkeen kritisoin rataani ja takerrun huonosti menneisiin kohtiin, mutta hetken mietittyäni aina alan huomaamaan niitä hyviä asioita radasta, joita kuitenkin on yleensä aika paljon. Pitäisi aina vaan muistaa, että ratsastaa joka kohdan niin hyvin kuin itsellä ja hevosella löytyy taitoa ja keskittyy jokaiseen arvostelukohtaan erikseen ja unohtaa edelliset pienet kämmit! Nooh kokemusta ja treeniä vaan lisää meille kummallekkin, niin eiköhän se ala sujumaan.
Esteillä menin 80cm ja 90cm. Santtu oli ihan super! 80cm saatiin tosi hyvä 0-0 rata ja jäätiin nippanappa sijoituksetta neljänneksi! 90cm rata oli myös hevosen osalta ihan super, mutta kuski meni uusinnassa ihan sekaisin ja unohdin mikä estenumero oli seuraava ja meidät hylättiin väärän esteen ylittämisestä... Ettäkö ärsytti, kun hevonen oli ihan super ja oltais varmasti sijoituttu jos en olis kämminyt sitä rataa!! Eipä sille enää voi mitään, eikä näinkään ole ennen käynyt joten kerta se ensimmäinenkin :)






19.11 Anna Kärkkäisen estevalmennus seuran maneesilla Karkkilassa. Oli kiva päästä pitkästä aikaa ulkopuolisen valmentajan tunnille. Kävin siis kesällä Somerolla Annan valmennuksessa postauksen voit lukeaTästä. Tällä kertaa aloiteltiin raviväistöillä kumpaankin suuntaan. Saatiin muutamia hyviä aikaiseksi, meillä on kyllä kummallakin heikkoutena nämä väistöt...
Laukassa mentiin pääty-ympyrällä lyhentäen ja pidentäen laukkaa ja pientä pystyä, joka osoittautui niin kamalaksi ekalla kerralla, että Santun piti juosta siitä ohi. Kyllä se siitä rupesi kivasti sujumaan.
Ensimmäisenä harjoituksena esteillä tehtiin kolmen esteen sarjaa. Ensmmäinen oli ristikko maapuomilla jonka päällä piti nostaa laukka ja tulla kaksi viimeistä, ehkä 70cm korkuista pystyä yhden laukan välillä. Parilla ekalla kerralla ei oikein tullut hypyistä mitään ja hypittiinkin lähes paikaltaan... Seuraavalla kerralla sujuikin jo. Harjoiteltiin erilaisia linjoja ja tehtäviä. Lopuksi mentiin rataa, joka sujui ihan hyvin. Kotiläksyksi saatiin suoruuden harjoittelua ennen estettä, koska hieman kiemurtelua esiintyi ja lisäksi oikean laukan harjoittelemista vielä paremmaksi. Sanrun laukka oli Annan mukaan hyvä ja se muistuttaa enemmön puokin laukkaa kuin "perus" suokkilaukkaa. :)
Hyppykuvia ei valitettavasti ole, kun tuolla maneesissa oli niin hämärää, ettei sieltä saanut kunnolla kuvia.


23.11 Lohjan ratsastajien estekisat Laakspohjan kartanolla.
Nämä oli nyt meidän tämän kauden viimeiset kisat ja menin 80cm ja 90cm.
80cm meni hyvin mun mielestä, mutta uusinnassa otettiin yksi alas ja se pudotti meidän tulosta aika rutkasti. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen rataan. 
90cm ei sitten mennytkään mitenkään suunnitelmien mukaan... Santtu ei tuntunut yhtään väsyneeltä, vaan enemmän siltä, että se vain ei viitsi ja possuili. Hypittiin ihan ihmeellisiä hyppyjä ja Laukat ei lähtenyt kovin hyvin pyörimään. Perusradalta saatiinkin meidän ennätys, nimittäin virhepisteiden määrässä joita kertyi 12 kahdesta puomista ja yhdestä kiellosta. Tulos olikin aivan häntäpäästä.
Santtu oli vielä ihmeellisesti kopissa polkaissut hokilla vasemman etujalan ulkosyrjälle kuljetussuojan läpi kivan haavan itselleen. Onneksi ei ollut kovin syvä, eikä arkonut yhtään.




Vitolle ei ole löytynyt mistään startteja nyt joulukuulle eikä näillä näkymin tammikuullekkaan. Ihan tyhmää, mutta ei voi mitään me mennään heti kun löytyy! Otin viikko sitten aikaa tiellä koppiksilla ja sain parhaaksi ajaksi tasan 2.30 min/km, lähdetään tässä jossainvaiheessa radallakkin, kun saadaan tuo Eme mukaan ja sille joku kuski, niin ei tarvitse yksin lähteä järkyttämään Vitoa ;)

-Milla

perjantai 24. lokakuuta 2014

Onko tää nyt sitten syksyistä vai talvista?

Kuten otsikkokin kertoo, kumpaa tämä nyt sitten on? Perjaatteessa syksykuukausi, mutta pari päivää on välillä jotain lumen tapaista satanut taivaalta ja pakkasta on ollut. Toivon kuitenkin, että lämpenisi vielä sen verran, että päästään kentälle edes treenaamaan!

Tänään menin ratsastamaan Santun ja jouduin menemään pellolle, koska kenttä on niin kivikova, ettei siellä voi kunnolla ratsastaa. Tosin ei pellollakaan maailman ihanteellisin pohja ollut. Osittain jäinen, mutta osittain ihan ok. Löysin kuitenkin hyvän paikan, jossa pitkien alkukäyntien jälkeen aloin verryttelemään Santtua ravissa. Alkuun yritin vain saada sen ravaamaan rennosti ja hieman pyöreämmin, koska Santtu oli taas sitä mieltä, että pellolla kuuluu mennä vain täysiä laukkaa. Lopulta sain sen menemään ihan kivasti kumpaankin suuntaan kahdeksikolla. Laukassakin sain Santun menemään kivaa pyöreää laukkaa välillä laajentaen ja pienentäen ympyää. Pienten välikäyntien jälkeen lähdin laukkaamaan kevyessä istunnassa n.300m suoria pituussuuntann peltoia. Tavoitteena mulla oli säilyttää mukava rauhallinen ja hallittu laukka. Santu oli alkuun hieman eri mieltä, mutta onnistuin tavoitteessani lopulta aika hyvin. Otettiin n.300m pätkiä viisi kappaletta, joiden jälkeen annoin Santun hetken kävellä. Loppuverkoiksi ratsastin sen vielä ympyrällä Santun pyöreäksi ja kunnolla avuille. Ihan loppuun tehtiin eteen-alas ravissa ja lopuksi käynnissä + pitkät loppukäynnit.

Mun oli pakko saada tää tänne :) (c) Taru Tuomi
Varmaan myös monella on meilessä mitä Vitolle kuuluu?
Vitolla on ollut hieman kevyemmällä treenillä muutaman viikon. Ollaan käyty vain pari kertaa viikossa n. 6km lenkkejä ja lisäksi kerran viikossa melkein käyty tekemässä kaikkia maastakäsin juttuja. Liikuntaa Vito on kuitenkin saanut ilman muakin, sillä Jehu on taas pitkästä aikaa kotona ja pojat heittävät sellaisia pukkilaukka spurtteja pitkin päivää, että välillä Vitolle on tullut oiken hiki paksun talvikarvansa kanssa!
Vito on myös alkanut taas kasvaa ja on nyt muutaman sentin takakorkea. Ei se vielä kuukausi sitten ollut takakorkea, mutta onneksi kasvaa, ettei jää tuollaiseksi kirpuksi.
Viton kaulakin on kasvanut oikein vauhdilla ja sillä on nyt oikein hieno orikaula!

Syyslomalla Erppa otti muutamia kuvia Vitosta, Tikosta ja Jehusta tarhassa :)
Toisinaan mietin onko tun poni vai laama? :D


Poikaporukka <3
-Milla


torstai 23. lokakuuta 2014

Koulukisoja

Moikka! Nyt ollaan otettu Santun kanssa koulutuuppaus kausi ja ollaan käyty kaksissa koulukisoissa viimeisen kuukauden aikana. Santtu on ollut kotona tosi kiva ratsastaa ja ollaan saatu laukkaan pyöreyttä ja raviinkin enemmän rentoutta. Kiitos Piian joka on pitänyt meille taas tunteja :)
Oltiin 27.9 seurakouluissa Kawerdassa ja menin sillä Santulla ja Tupulla. Verkka oli kentällä ja itse suoritus maneesissa. Suorituksen aikana maneesissa Santtu oli tosi jännittynyt ja huuteli Tupliksen perään. Tupliksella vähän sama juttu. Ratsastin molemmilla Nuorten hevosten kenttäohjelman ja sain Santulla 51,31%  ja Tupulla 54,27%. Prosentit eivät olleet päätä huimaavia, mutta saatiin hyvää harjoitusta ja päästiin maneesille.

19.10 oltiin Rähillä Nummi-Pusulan ratsastajien koulukisoissa ja ratsastin Santulla Aikuisohjelman ja K.N Specialin.
Santtu tuntui todella kivalta verkassa ja oli lopulta todella kivasti avuilla. Laukassa meinasi jäädä välillä edestä tyhjäksi, mutta sain menemään sen oikein kivaa laukkaa. Radallakin Santtu oli todella kiva ratsastaa ja tuloksena oli 60,71% ja kolmas sija, vaikka palkintojen jaossa sainkin toisen palkinnon... K.N Specialiin verkkasin todella vähän ja huomasin radalla, että olis saanut hieman enemmän verkata sillä S oli hieman hidas pohkeelle eikä oltu laukannostoista ihan samaa mieltä. Saatiin kuitenkin kelpo tulos 55,43%. Kummassakin paperissa kehuttiin Santun laukkaa ja saatiin laukkaympyröistä kummallakin radalla 6,5-7,0 pisteitä! Tästä on mun mielestä hyvä jatkaa eteenpäin :)
Kuvia ei pahemmin ole, koska Kawerdassa oli niin pimeää maneesissa ettei kuvista saa edes muokkaamalla hyviä ja Rähillä unohtui kamera kotiin :(
Vaikka ei kisoista oo kuvia, niin eikös kissanpentukin käy? :)
-Milla