lauantai 13. joulukuuta 2014

Pikkuponi kipeenä :(

Kuten otsikosta voi päätellä on Vito ollut kipeänä. Alettiin tallilla ihmettelemään eilen aamulla eli perjantaina kun poni oli jättänyt osan yöheinistä syömättä, eikä ollut juonut kunnolla. Ajateltiin, että olisko heinä ollut huonoa, koska alkoi kuitenkin syömään hiukan aamuheiniä, mutta nyt tänään oli ponilla pientä kuumetta ja ei edelleenkään syönyt ja juonut kunnolla. Koitin juottaa pariin otteeseen melassia ja sain sen kuitenkin vähän juomaan. Toivotaan, että menisi viimeistään huomisen aikana ohi! Tallin porukat lupasi onneksi tarkkailla sitä, ettei mene pahemmaksi.

Ratsastin Santun tänään ja käveltiin tiellä alkukäynnit ja kentällä harjoiteltiin takaosan käännöstä käynnissä ja ravissa. Kenttä ei ollut kovin hyvässä kunnossa, joten muuten oli ohjelmassa lähinnä siirtymisiä ja pysäytyksiä keskittyen pään asentoon ja apujen läpi menemiseen, koska Santtu alkaa helposti nostaa siirtymisissä päätä ylös eikä pysy pyöreänä. Santtu meni lopulta ihan kivasti :)
 Olen ihan kokonaan unohtanut kirjoittaa parin viikon takaisesta Viton ratsukoulutuksen aloituksesta! Yksi meidän ratsastajista kävi Viton selässä ja poika oli NIIN hienosti!! Se käveli pihalla nätisti tyttö selässä eikä sanonut selkään noususta mitään ja uskallettiin ottaa myös pätkä ravia ja Vito olisi vaan halunnut mennä pidempään ja kovempaa. :) Hieno poika <3 laitan siitä kuvia myöhemmin, kun mulla ei ole niitä :)

    Throw back vermon poninäyttelyihin (yksi harvoista kuvista joissa Vito näyttää jopa hyvältä, kun mehän mentiin vähän hyppypomppu ravia siellä) :)

maanantai 24. marraskuuta 2014

Kuukausihan siinä vierähti viime kerrasta

Hupsista.... On jälleen hetki vierähtänyt siitä, kun viimeksi tänne kirjoittelin. On ollut kyllä aika lailla menoa sinne ja tänne hevosten kanssa ja kouluakin on pitänyt käydä. Nooh, mutta enää reilut puoli vuotta peruskoulua jäljellä ja katsotaan sitten, että minne jatketaan syksyllä!
Mitä kaikkea olen sitten puuhaillut? Parit kisat on ehditty kisailla ja käyty valmennuksissa ja tunneilla, nyt on kauden vikat kisat takana joten alkaa Santun osalta hieman iisimpi kausi. Kuluneeseen kauteen olen aika tyytyväinen! Kaikki tavoitteet saatiin hyvin saavutettua ja kisat meni tällä kaudella suurimmaksi osaksi hyvin, joten pystytään hyvillä mielin alkaa miettiä ensi kaudelle suunnitelmia!

8-9.11. Kotisillan ratsastajien koulu- ja estekisat Santulla.
Koulussa menin HeC:1 ja K.N Special. Santtu oli verkassa vähän hassu eikä tahtonut oikein rentoutua ja pyöristyä kunnolla. Sain sen kuitenkin menemään osittain ihan kivasti, mutta radalla oltiin kummatkin vähän jännittyneitä. HelppoC tuli prosentteja ihan hyvät 59,5%  ja K.N ei niin hyvät 53.4%, johtuen siitä, että Santtu jännittyi tosi paljon radalla, eikä peräänanto säilynyt kunnolla, jota kuitenkin beessä jo vaadittaisiin.. Musta tuntuu, että etsin välillä liikaa täydellisyyttä enkä välttämättä osaa aina tyytyä ei niin täydellisiin suorituksiin. Aina suorituksen jälkeen kritisoin rataani ja takerrun huonosti menneisiin kohtiin, mutta hetken mietittyäni aina alan huomaamaan niitä hyviä asioita radasta, joita kuitenkin on yleensä aika paljon. Pitäisi aina vaan muistaa, että ratsastaa joka kohdan niin hyvin kuin itsellä ja hevosella löytyy taitoa ja keskittyy jokaiseen arvostelukohtaan erikseen ja unohtaa edelliset pienet kämmit! Nooh kokemusta ja treeniä vaan lisää meille kummallekkin, niin eiköhän se ala sujumaan.
Esteillä menin 80cm ja 90cm. Santtu oli ihan super! 80cm saatiin tosi hyvä 0-0 rata ja jäätiin nippanappa sijoituksetta neljänneksi! 90cm rata oli myös hevosen osalta ihan super, mutta kuski meni uusinnassa ihan sekaisin ja unohdin mikä estenumero oli seuraava ja meidät hylättiin väärän esteen ylittämisestä... Ettäkö ärsytti, kun hevonen oli ihan super ja oltais varmasti sijoituttu jos en olis kämminyt sitä rataa!! Eipä sille enää voi mitään, eikä näinkään ole ennen käynyt joten kerta se ensimmäinenkin :)






19.11 Anna Kärkkäisen estevalmennus seuran maneesilla Karkkilassa. Oli kiva päästä pitkästä aikaa ulkopuolisen valmentajan tunnille. Kävin siis kesällä Somerolla Annan valmennuksessa postauksen voit lukeaTästä. Tällä kertaa aloiteltiin raviväistöillä kumpaankin suuntaan. Saatiin muutamia hyviä aikaiseksi, meillä on kyllä kummallakin heikkoutena nämä väistöt...
Laukassa mentiin pääty-ympyrällä lyhentäen ja pidentäen laukkaa ja pientä pystyä, joka osoittautui niin kamalaksi ekalla kerralla, että Santun piti juosta siitä ohi. Kyllä se siitä rupesi kivasti sujumaan.
Ensimmäisenä harjoituksena esteillä tehtiin kolmen esteen sarjaa. Ensmmäinen oli ristikko maapuomilla jonka päällä piti nostaa laukka ja tulla kaksi viimeistä, ehkä 70cm korkuista pystyä yhden laukan välillä. Parilla ekalla kerralla ei oikein tullut hypyistä mitään ja hypittiinkin lähes paikaltaan... Seuraavalla kerralla sujuikin jo. Harjoiteltiin erilaisia linjoja ja tehtäviä. Lopuksi mentiin rataa, joka sujui ihan hyvin. Kotiläksyksi saatiin suoruuden harjoittelua ennen estettä, koska hieman kiemurtelua esiintyi ja lisäksi oikean laukan harjoittelemista vielä paremmaksi. Sanrun laukka oli Annan mukaan hyvä ja se muistuttaa enemmön puokin laukkaa kuin "perus" suokkilaukkaa. :)
Hyppykuvia ei valitettavasti ole, kun tuolla maneesissa oli niin hämärää, ettei sieltä saanut kunnolla kuvia.


23.11 Lohjan ratsastajien estekisat Laakspohjan kartanolla.
Nämä oli nyt meidän tämän kauden viimeiset kisat ja menin 80cm ja 90cm.
80cm meni hyvin mun mielestä, mutta uusinnassa otettiin yksi alas ja se pudotti meidän tulosta aika rutkasti. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen rataan. 
90cm ei sitten mennytkään mitenkään suunnitelmien mukaan... Santtu ei tuntunut yhtään väsyneeltä, vaan enemmän siltä, että se vain ei viitsi ja possuili. Hypittiin ihan ihmeellisiä hyppyjä ja Laukat ei lähtenyt kovin hyvin pyörimään. Perusradalta saatiinkin meidän ennätys, nimittäin virhepisteiden määrässä joita kertyi 12 kahdesta puomista ja yhdestä kiellosta. Tulos olikin aivan häntäpäästä.
Santtu oli vielä ihmeellisesti kopissa polkaissut hokilla vasemman etujalan ulkosyrjälle kuljetussuojan läpi kivan haavan itselleen. Onneksi ei ollut kovin syvä, eikä arkonut yhtään.




Vitolle ei ole löytynyt mistään startteja nyt joulukuulle eikä näillä näkymin tammikuullekkaan. Ihan tyhmää, mutta ei voi mitään me mennään heti kun löytyy! Otin viikko sitten aikaa tiellä koppiksilla ja sain parhaaksi ajaksi tasan 2.30 min/km, lähdetään tässä jossainvaiheessa radallakkin, kun saadaan tuo Eme mukaan ja sille joku kuski, niin ei tarvitse yksin lähteä järkyttämään Vitoa ;)

-Milla

perjantai 24. lokakuuta 2014

Onko tää nyt sitten syksyistä vai talvista?

Kuten otsikkokin kertoo, kumpaa tämä nyt sitten on? Perjaatteessa syksykuukausi, mutta pari päivää on välillä jotain lumen tapaista satanut taivaalta ja pakkasta on ollut. Toivon kuitenkin, että lämpenisi vielä sen verran, että päästään kentälle edes treenaamaan!

Tänään menin ratsastamaan Santun ja jouduin menemään pellolle, koska kenttä on niin kivikova, ettei siellä voi kunnolla ratsastaa. Tosin ei pellollakaan maailman ihanteellisin pohja ollut. Osittain jäinen, mutta osittain ihan ok. Löysin kuitenkin hyvän paikan, jossa pitkien alkukäyntien jälkeen aloin verryttelemään Santtua ravissa. Alkuun yritin vain saada sen ravaamaan rennosti ja hieman pyöreämmin, koska Santtu oli taas sitä mieltä, että pellolla kuuluu mennä vain täysiä laukkaa. Lopulta sain sen menemään ihan kivasti kumpaankin suuntaan kahdeksikolla. Laukassakin sain Santun menemään kivaa pyöreää laukkaa välillä laajentaen ja pienentäen ympyää. Pienten välikäyntien jälkeen lähdin laukkaamaan kevyessä istunnassa n.300m suoria pituussuuntann peltoia. Tavoitteena mulla oli säilyttää mukava rauhallinen ja hallittu laukka. Santu oli alkuun hieman eri mieltä, mutta onnistuin tavoitteessani lopulta aika hyvin. Otettiin n.300m pätkiä viisi kappaletta, joiden jälkeen annoin Santun hetken kävellä. Loppuverkoiksi ratsastin sen vielä ympyrällä Santun pyöreäksi ja kunnolla avuille. Ihan loppuun tehtiin eteen-alas ravissa ja lopuksi käynnissä + pitkät loppukäynnit.

Mun oli pakko saada tää tänne :) (c) Taru Tuomi
Varmaan myös monella on meilessä mitä Vitolle kuuluu?
Vitolla on ollut hieman kevyemmällä treenillä muutaman viikon. Ollaan käyty vain pari kertaa viikossa n. 6km lenkkejä ja lisäksi kerran viikossa melkein käyty tekemässä kaikkia maastakäsin juttuja. Liikuntaa Vito on kuitenkin saanut ilman muakin, sillä Jehu on taas pitkästä aikaa kotona ja pojat heittävät sellaisia pukkilaukka spurtteja pitkin päivää, että välillä Vitolle on tullut oiken hiki paksun talvikarvansa kanssa!
Vito on myös alkanut taas kasvaa ja on nyt muutaman sentin takakorkea. Ei se vielä kuukausi sitten ollut takakorkea, mutta onneksi kasvaa, ettei jää tuollaiseksi kirpuksi.
Viton kaulakin on kasvanut oikein vauhdilla ja sillä on nyt oikein hieno orikaula!

Syyslomalla Erppa otti muutamia kuvia Vitosta, Tikosta ja Jehusta tarhassa :)
Toisinaan mietin onko tun poni vai laama? :D


Poikaporukka <3
-Milla


torstai 23. lokakuuta 2014

Koulukisoja

Moikka! Nyt ollaan otettu Santun kanssa koulutuuppaus kausi ja ollaan käyty kaksissa koulukisoissa viimeisen kuukauden aikana. Santtu on ollut kotona tosi kiva ratsastaa ja ollaan saatu laukkaan pyöreyttä ja raviinkin enemmän rentoutta. Kiitos Piian joka on pitänyt meille taas tunteja :)
Oltiin 27.9 seurakouluissa Kawerdassa ja menin sillä Santulla ja Tupulla. Verkka oli kentällä ja itse suoritus maneesissa. Suorituksen aikana maneesissa Santtu oli tosi jännittynyt ja huuteli Tupliksen perään. Tupliksella vähän sama juttu. Ratsastin molemmilla Nuorten hevosten kenttäohjelman ja sain Santulla 51,31%  ja Tupulla 54,27%. Prosentit eivät olleet päätä huimaavia, mutta saatiin hyvää harjoitusta ja päästiin maneesille.

19.10 oltiin Rähillä Nummi-Pusulan ratsastajien koulukisoissa ja ratsastin Santulla Aikuisohjelman ja K.N Specialin.
Santtu tuntui todella kivalta verkassa ja oli lopulta todella kivasti avuilla. Laukassa meinasi jäädä välillä edestä tyhjäksi, mutta sain menemään sen oikein kivaa laukkaa. Radallakin Santtu oli todella kiva ratsastaa ja tuloksena oli 60,71% ja kolmas sija, vaikka palkintojen jaossa sainkin toisen palkinnon... K.N Specialiin verkkasin todella vähän ja huomasin radalla, että olis saanut hieman enemmän verkata sillä S oli hieman hidas pohkeelle eikä oltu laukannostoista ihan samaa mieltä. Saatiin kuitenkin kelpo tulos 55,43%. Kummassakin paperissa kehuttiin Santun laukkaa ja saatiin laukkaympyröistä kummallakin radalla 6,5-7,0 pisteitä! Tästä on mun mielestä hyvä jatkaa eteenpäin :)
Kuvia ei pahemmin ole, koska Kawerdassa oli niin pimeää maneesissa ettei kuvista saa edes muokkaamalla hyviä ja Rähillä unohtui kamera kotiin :(
Vaikka ei kisoista oo kuvia, niin eikös kissanpentukin käy? :)
-Milla

maanantai 20. lokakuuta 2014

Vihdoinkin NIINISALO :)

Moikka! Mun täytyy nyt ihan alkuun sanoa, että mun blogin kirjoittamis into on ollut viimeaikoina aika matalalla. Varsinaista syytä en tähän tiedä, mutta olen ollut vähän sitä mieltä, että jos ei oikeasti kiinnosta niin en halua kirjoittaa tylsää tekstiä. siksi ei oo postauksia tullut, mutta nyt sain pienen innostuksen taas kirjoitella tänne ja nyt saatte viimein Niinisalon kisapostauksen, joten olkaapa hyvä. :D

Perjantaina (19.9)aamulla lähdettiin siis hyvissä ajoin ajamaan tallilta kohti Niinisaloa. Santtu matkusti hyvin ja oli ihan rauhallinen kopissa koko matkan. Perillä oltiin n. 3 aikaan ja vein Santun talliin, sillä me majoituttiin seuran tallissa. Purin kamat autosta ja vein ne karsinan eteen. Mun täytyis oikeesti saada joku kisakaappi, koska se tavaramäärä mikä oli kasseissa käytävällä oli omaan silmään aika hirmuinen... Täytyy kysyä iskältä ideoita:) Taru ja Aura tulivat poneinensa hieman myöhemmin ja lähdettiin illalla vielä ratsastamaan. Mentiin jokainen vielä tuttarin rata läpi ja vähän verryteltiin hevosia. Santtu oli tosi kivan oloinen ja rento, vaikka mentiin maneesissa.

Lauantaina herättiin hyvissä ajoin ja käytiin ensin taluttelemassa heppoja ja sitten mentiin kattomaan vaativan esteitä. Päivällä yhden aikoihin lähdettiin talliin letittelemään ja vääntämään Tarun ja Auran poneille hokkeja, joka paljastuikin vähän isommaksi hommaksi... :) Santulle yritin tehdä suokkilettiä, mutta kisapaikalle päästyämme se oli niin räjähtänyt, että mun oli pakko avata se kokonaan, joten mentiin sitten avoimella tukalla. 
Kisapaikalla aloin heti verkkaamaan, koska käytiin kansliassa jo aamulla. Santtu tuntui pätkittäin ihan hyvältä, mutta oli hieman hermostunut ja jännittyi niskasta. Kouluradalla Santtu keksi koko ajan jotain jännitettävää ja pelkäsi kouluaitoja... Saatiin kouluradalta prosentteja 54,44. Tosin tämä oli Santun elämän ensimmäinen koulustartti, niin voidaan laskea sen varaan :) 


Estekokeeseen käytiin vaihtamassa kamat Tarun ja Auran traikulla, koska meidän kamat oli siellä. Verkkasin vain muutaman hypyn ja laukkailin hieman ennen estekoetta. Harrasteen estekoe on siis korkuudeltaan 80cm. Esterata meni hyvin, saatiin ihan hyvä aikainen ja puhdas rata. Estekokeen jälkeen käytiin ell tarkastuksessa ja lähdettiin kävelemään kohti tallia.


Sunnuntaina käytiin aamulla ensin taluttelmassa heppoja ja sitten katsomassa vaativan maastoa ja vitsi tuli sellanen tunne, että tuota mäkin haluan joskus hypätä! Se ei tosin tule vielä pitkään aikaan taphtumaan, mutta ehkä joskus :)
Päivällä käytiin taluttelemassa heppoja ja otettiin muutamia kuvia

Harrasteen maastokoe oli vasta iltapäivällä joten meillä oli hyvin aikaa laittaa hepat kuntoon ja kävellä kisapaikalle. Oltiin edellisenä iltana käyty kävelemässä rata, joka oli sama mitä hypättiin kesällä leirillä, mutta vaan toisinpäin. 
Maastoverkassa otin muutamat hypyt ja kumpaakin laukkaa. Santtu tuntui tosi hyvältä ja lähdettiin hyvillä mielin radalle. Santtu oli maastoradalla ihan super! Sain sen menemään kivaa hiljasta laukkaa sillä ihanneaika oli tosi hidas! Estevirheiltä ei kuitenkaan vältytty, koska Santtu pelkäsi yhtä tukkiestettä ja hyppäsi metsään n. 15m ennen estettä ja jouduin tekemään voltin. Päästiin kuitenkin ihanneajan puitteissa maaliin ja olin ihan super tyytyväinen Santtuun! Meidän ekat kenttikset sujuivat hyvin ja ongelmitta. Ensi kaudella uudestaan! :)


Katsotaan iskikö muhun taas bloggauskärpänen ja alkaisin taas vähän aktiivisemmin päivittelemään tänne :) 

Kisakuvat (paitsi viimeinen) (c) Piia Mäkelä
Talutuskuvat (c) Taru Tuomi

maanantai 15. syyskuuta 2014

:)

Moikka! Saatte tänään tälläisen lyhyen postauksen, mutta Niinisalosta tulee sitten kunnon kisapostaus! Saa nähdä miten toteutan sen :)
Tänään kävi tallilla eläinlääkäri raspaamassa hevoset. Ihan ekana raspattiin Santtu ja poika ei olisi halunnut millään niitä härveleitä suuhunsa, joten se piti sitten rauhottaa. Santulla ei ollut pahoja piikkejä, mutta oli siellä takahampaissa niitä kuitenkin.
Vitoon olen todella todella tyytyväinen! Se ei sanonut melkeimpä mitään niistä suuhun tulevista härveleistä ja seisoi nätisti paikallaan raspauksen ajan. Vitollakaan ei ollut mitään pahoja piikkejä, mutta jotain silläkin.

Niinisalon kisoihin on 4 päivää! Tai oikeastaan kolme, koska me lähdetään jo perjantaina aamulla kohti Niinisaloa, kun ajomatkassa menee jo 4h ja Iskä joutuu vielä ajamaan takaisin! Mun täytyy tälläviikolla harjotella Santun letittämistä, mutta onneksi on aikaa, kun oon tallilla koko viikon TETissä :)

Niinisalon kenttikselt :) c HannaK

tiistai 9. syyskuuta 2014

Kuulumisia

Moikka! Ypäjän onnistuneet kisat saa vieläkin hymyilyttämään ja nyt mennään kohti uusia haasteita! Tänään Santtu rokotettiin ja sillä on pari päivää vapaata, mikä ei ehkä ole kaikista ihanteellinen tilanne koska perjantaina mennään Helkky Pakarisen kouluvalmennukseen Somerolle.
 Ensi viikon loppuna onkin sitten kauan odotetut Niinisalon kenttäkisat. Varasin tallipaikan seuran tallista onneksi jo kesäkuussa leirillä, niin ei tarvitse majoittua Jaboihin, koska yöt on jo kylmiä, eikä Santtu ole aina samaa mieltä loimien päällä pitämisestä yöllä... On siis meille kaikista ihanteellinen tilanne päästä talliin. Kamppeitakin olen jo vähän miettinyt mitä otetaan mukaan ja lähes kaikki meillä onkin, koulukokeeseen pitäisi vain saada vielä valkoinen huopa.

Viton kanssa ollaan otettu aika rennosti, koska talvi taas reenataan ahkerasti, eikä tälle syksylle ole oikein löytynyt startteja, niin odotetaan sitten kevääseen ja startataan silloin ellei talven aikana ole.
4kertaa viikossa olen nyt sitä liikuttanut. 3 kertaa ajoa/vko ja kerran viikossa ollaan käyty kentällä tai mettässä kävelmässä. Leikittiin me viikko sitten ratsujakin, kun iskin sille satulan selkään ja mentiin kentälle, saisi vaan vielä ratsastajan :)
Ypäjältä Kunkkari-fiilistelyä :) 80cm kunniakierros.
-Milla

lauantai 6. syyskuuta 2014

Suomenratsujen kuninkaalliset!

Moikka! Kisapäivä Ypäjällä takana ja fiilikset ihan mahtavat! Oli tosi kiva päästä hyppäämään vähän isompiin ja hienompiin kisoihin! Ehdottomasti tähän mennessä meidän yhteisen kisauran kohokohta.
Santtu yllätti mut totaalliseti eilen, radalla se oli superhyvä ja energinen ja luokkien välissä ja ennen ekaa luokkaa se oli niin rauhallinen eikä sählännyt yhtään.

80cm
Meidän eka luokka oli 80cm seuraluokka arvostelulla 367.1. Radalle lähdin vähän sekavin ajatuksin, koska Santtu ei ollut tuntunut kovin hyvältä verkassa, laukassa ei ollut oikein kuulolla ja painoi ohjalle hieman. Rata oli aika simppeli ja sopi meille hyvin. Kurveissa oli hyvin tilaa kääntää, vaikka Santtu kääntyykin kohtuu hyvin. Santtu tuntui tosi hyvältä radalla ja sain ratsastettua radan aika hyvin suunnitelmien mukaan. Harmittavasti unohdin uusinnan viimeiselle okserille ratsastaa loppuun asti ja otettiin se alas, mutta saatiin hyvä aika ja se riitti viidenteen sijaan! Olin super tyytyväinen Santtuun sillä en olis uskonut, että tuossa seurassa sijoitutaan!

90cm

Hei me lennetään! :D
90cm rata oli alueluokka ja arvostelulla A.2.0, eli ei ollut uusintaa. Olin edellisen radan jälkeen kävelyttänyt Santtua ja verkassa vain otin vähän ravia ja pari hyppyä matalammilla verkkaesteillä, sitten huomasinkin että mut kuulutettiin valmistautumaan toisena ja tuli hieman kiire. Hyppäsin korkeamman okserin vain kerran ja sitten kävelytin hetken ennen radalle menoa. Tämäkin rata oli todella sopiva meille. Muutama tiukka kohta oli, mutta sain ne ratsastettua hyvin ja Santtu tuntui todella hyvältä! Tuloksena puhdas rata ja toinen sija! :D
Viton kanssa oli trkoitus mennä viikko sitten Forssaan raveihin, mutta lähtö peruttiin koska ei tullut terpeeksi osallistujia :(
-Milla

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Syksyä kohti menossa

Olen tässä pikkuhiljaa suunnitellut syksyn kisoja ja asiaa auttaa se, että nyt mulla on alueluvat! Jes! Yksi tämän vuoden tavoitteista saavutettu. Santunkin maksut päivittyivät loppuviikosta kipaan ja kaikki on hoidossa. Sain täsät nyt taas uutta energiaa treenaamiseen ja innolla odotetaan Niinisalon kenttiksiä!

Kisakalenteria olen jo hieman suunnitellut ja näyttäisi kutakuinkin tältä:

6-7.9 Suomenratsujen kuninkaalliset, Ypäjä
20-21.9 Niinisalon kenttikset, johon on jo varattu majoittautumisetkin!
Lisäksi Kawerdan omia kisoja on tulossa syksyllä ja niihin olisi tarkoitus osallistu niin esteillä kuin koulussakin.
Viton kanssa meillä on ravit Forssassa 31.8!

Tämä viikonloppu onkin mennyt vähän bilettäessä, nimittäin kauan odotettu Weekend festival koitti Kyläsaaressa ja oli ihan mahtavaa! Kivaa päästä välillä ottamaan irti arjesta niin jaksaa taas uudella innolla :) 



juhlija

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kisaviikonloppu takana

Tämä viikonloppu on yllätys yllätys mennyt kisojen parissa. Eilen olin Viton kanssa Vermon kansallisissa poninäyttelyissä ja tänään olin Santun kanssa Lohjan alueen ratsastuskeskuksessa estekisoissa.

Eilen Vito oli näyttelyissä kyllä niin virtaa täynnä ja keskittyminen oli vähän mitä sattui. Kävellä ei poika olisi halunnut kävellä laisinkaan ja kaikille piti huudella. Kehässä Vito hyppi ja pomppi kuin mikäkin kenguru ja en saanut esitettyä sitä niin hyvin kuin olisin halunnut, mutta arvostelupöytäkirjaan tuomari oli kuitenkin kirjoittanut kehuja hyvästä ja rauhallisessa esittämisestä, koska en menettänyt hermojani sen kanssa vaan esitin ponin ja jos se vinkuroi, niin vähän komensin sitä ja jatkoi. Vito sai III. palkinnon ja oltiin luokassa 2. ( luokassa oli meidän lisäksi vain yksi poni) Vito on kuitenkin vielä nuori ja ei se ole ollut missään noin isossa tapahtumassa ikinä, joten ei mikään ihme jos hieman jännittää, eikä tiedä miten pitäisi käyttäytyä. Tämä reissu meni hyvin harjoittelun piikkiin ja ens vuonna mennään uudestaan!








Tänään oli siis LSR estekisat ja meillä oli tälläkertaa matkaseuraakin! Pia ja Puke tulivat mukaan ja he menivät 60cm luokan sijoittuen 7.! Kyllä ne lämppäritkin osaa :)
Me mentiin Santun kanssa 80cm ja 90cm luokat. 80cm meni hyvin ja saatiin hyvä puhdas rata, mutta jäätiin ensimmäisiksi ei sijoittuneisiksi eli 8. kymmenen sekunnin sadasosan erolla viimeiseen sijoittuneeseen. Oon kuitenkin tosi tyytyväinen rataan, koska sain sen ratsastettua juuri niin kuin olin ajatellut ja Santtu tuntui hyvältä, vaikka hellettä oli yli 25 astetta. 90cm rata meni ihan ok- Santtu oli alkuradasta tosi hyvä, mutta perusradan viidennellä meni askeleet hieman sekaisin ja tultiin niin pohjaan, että tuli alas.  Loppuun Santtu alkoi jo hieman väsähtää ja perusradan vikalle esteelle tultiin taas vähän hassusti ja otettiin sekin alas. Päivä meni kuitenkin mielestäni tosi hyvin ja oon tyytyväinen Santtuun kun jaksoi tsempata hyvin 90 radankin.

tuosta videosta puuttuu 80cm radan perusrata kun kamera ei suostuut yhteistyöhön :)

Täytynee vielä mainita, että perjantaina postista tuli uusi kamera! Tilasin Saksasta Canonin EOS 700D ja siinä tuli 18-135mm odjektiivi mukana. Jee!

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Anna Kärkkäisen valmennus

Mun piti kirjottaa tää postaus jo monta päivää sitten, mutta mulla on ollut ihan kamala kiire, kun viikonloppuna olin tunneilla auttamassa ja nyt tämän viikon olen leiriohjaajana. Nyt kuitenkin löytyi aikaa ja jaksamusta postailla. Olin Santun kanssa siis perjantaina 25.7 Annan estevalmennuksessa Somerolla. Oli tosi kuuma, ainakin 30astetta lämmintä, mutta Santtu oli ihan ok, kun miettii mitä olosuhteet olivat. 
Aloiteltiin puomitehtävällä jossa oli ensin ravipuomit joiden jälkeen piti väistää vasemmalle takaisin uralle ja nostaa laukka. Tehtiin tätä alkuverkkana molempiin suuntiin. Hyppäämään alettiin pienellä jumppasarjalla, jossa ensimmäinen osa oli ristikko, toinen joku 70pysty ja viimeinen 75okseri. Sarjan jälkeen piti ratsastaa kaareva linja pinkille porttipystylle. Santuu meni ihan hyvin ja sain askeleet helposti kohdalleen sarjalla ja hyvät tiet pystylle. 

Harjoiteltiin paljon kaarteiden ratsastusta ja Anna huomautteli mulle että mun pitäis kantaa paremmin mun ulkokättä kaarteissa. Täytyy alkaa kiinnittämään huomiota siihen kun hyppään kotona. Anna oli myös tosi tarkkana, että askeleet sopi hyvin esteelle ja tempo säilyi esteen jälkeen. Lopuksi hypättiin rataa ja me mentiin 90 korkeudella. Lopussa Santtu alkoi hieman väsymään, mutta tsemppasi hyvin radan loppuun, vaikka viimeinen este otettiinkin alas. Hyvä fiilis jäi valkusta ja jos Anna tulee uudestaan pitämään valkkua somerolle niin mennään jos kyydit onnistuu! 

Ratsastin tänään Santulla ihan sileellä. Se oli todella ihana ratsastaa. Se meni mulavan rennosti ja pyöreänä ja sain hyvin avut läpi. Menin jonkin verran väistöjä ja ympyröitä ja laukassa kokorata leikkaata ja ympyröitä. Santtu laukkas lävistäjät hyvin loppuun saakka (meillä on ollut lävistäjillä laukassa hieman onglmia, koska Santtu yleensä aina vaihtaa tai pudottaa laukan ennen kuin lävistäjä loppuu). En ratsastanut kun puoli tuntia, koska oli aika kuuma ja se Santtu meni hyvin, niin en nähnyt syytä ratsastaa enempää, koska nyt kummallekkin jäi hyvä ja positiivinen fiilis ratsastuksen jäkjeen :)

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Blogihaastetta ja uutta ulkoasua!


Moikka! Heti tähän alkuun täytyy kertoa, että suoritin tänään aluelupakokeen ja pääsin läpi 10/10p! Syyskuun kenttäkisat lähenee ja nyt täytyy vaan saada enää lähetettyä hakemus seuraan ja sitten alkaakin olla jo luvat niiltäosin kunnossa. 
Innostuin myös hieman muokkailemaan blogin ulkoasua, joten voitte kertoa mielipiteitänne :) 
Tässä tulee Tiian viikon blogihaaste, jonka teen Santusta ja soveltuvin osin Vitosta.

Santtu
Ratsastus
... nousen sen selkään? Melkein aina lähtee kävelemään eteenpäin syömään jonnekkin...
... kävelen pitkin ohjin alkukäyntejä? Kävelee yleensä laiskasti, jos en yhtään käske eteenpäin, varsinkin näin kesällä.
... se ei jaksaisi lähteä töihin? Santtu ilmaisee hyvin selkeästi mielipiteensä, että parempia ajatus olisi jäädä syömään.
... pyydän sitä vaihtamaan laukkaa? Toisinaan vaihtaa ihan ok, mutta yleensä päädymme ristilaukkaan...
... se pelkää jotain estettä? Ennen estettä kiemurtelee ja hidastelee ja hyppää hirmuisen loikan, mutta ei kiellä.
... maastossa pitäisi mennä ojan yli? Hyppää hirmuisen loikan :D
... tipahdan? Santtu saattaa lähteä ravaamaan vähän matkan päähän, mutta ei karkaa.
... maastossa tulee traktori/joku muu iso auto vastaan?  Saattaa hieman katsoa, että mikä sieltä tulee tai sitten ei reagoi mitenkään.
... käytän raippaa? Yleensä liikkuu eteenpäin, eli reagoi normaalisti, mutta välillä saattaa tulla pieni protestipukki.



Hoitotoimenpiteet
... puhdistan kaviot? Notaa hyvin.
... pesen sitä? Kävelee välillä ympyrää, tai jos pesen nurmikolla niin syö.
... laitan sille suitset? Santtu yrittää nostaa välillä päätä tai venyttää sitä pitkälle eteen. Kun se saa kuolaimet suuhun, melkein aina haukottelee/aukoo suutaan.
.. kiristän satulavyötä? Eipä se siitä hirveästi pidä, kuten ei varmasti moni muukaan. Harvoin kuitenkaan pientä korvien luimistamista lukuunottamatta tekee mitään.
... suihkutan hyttysmyrkkyä? Seisoo lähinä paikallaan.
... haen sen sisälle tarhasta tai laitumelta? Ennen Santtu lähti aina karkuun, mutta nykyään antaa nätisti kiinni.

Sekalaiset
... se on yksin tallissa/tarhassa ja muita hevosia ei ole näkyvissä? Tallissa aluksi hirnuu, mutta tyytyy lopulta kohtaloonsa, ulkona juoksentelee ja hirnuu, mutta rauhoittuu.
... se karkaa? Se ei ikinä lähde minnekkään kauas. Santtu yleensä vain kävelee pitkin tallin pihaa ja jos pääsee laitumelta karkuun, niin menee talliin.
.. se näkee uuden hevosen? Yleensä menee kiinnostuneena katsomaan ja tutustumaan.
.. se maistaa jotain pahan makuista? Santtu alkaa heiluttamaan päätään ylös alas.
.. se kerjää ruokaa? Santtu alkaa aina hörisemään ja heilumaan edestakaisin, kunnes saa jotain tai ihminen jolla herkut on lähtee pois sen näköpiiristä.
.. se lastataan? Kävelee suoraan lastaussillalle ja venyttää päätään niin pitkälle kuin yltää ja vaikka saisi herkun, niin peruuttaa pois, jolloin se tulee koppiin vain liinoilla ja melassilla/kauroilla.
Mitä hevoseni tekee juuri nyt? Syö yöheiniä :)


Seuraavana onkin sitten Viton vuoro ja jätän tuon ratsastus-osion pois, koska Vitolla ei vielä ratsasteta :)

Hoitotoimenpiteet
... puhdistan kaviot? Joinain päivinä Vito nostaa jalat nätisti, joinain päivinä taas se yrittää näprätä hampailla takamusta tai varsinkin etujalkoja nostellessa hyppiä ja pomppia 
... pesen sitä? Vito yleensä seisoo nätisti paikoillaan
... laitan sille suitset? Vito aina haukottelee, kun laittaa riimun kaulalle ja on laittamassa kuolaimia.
.. kiristän satulavyötä? Se ei sano mitään, mutta en silti usko, että se oin sille mitään lempipuuhaa.
... suihkutan hyttysmyrkkyä? Ei sano mitään.
... haen sen sisälle tarhasta tai laitumelta? Tämäkin riippuu Vitolla päivästä ja kellonajasta , joskus se tulee nätisti luokse, mutta joskus on kiva ottaa kunnon laukka vedot, kun oon ottamassa sitä kiinni.

Sekalaiset
... se on yksin tallissa/tarhassa ja muita hevosia ei ole näkyvissä? On yleensä ihan rauhallisesti, saattaa tosin joskus huudella hieman.
... se karkaa? Mitä nyt voi odottaa kun orivarsa karkaa... Juoksee hevoslaumaan tappelemaan Santun kanssa ja sitä ei paljoa pelkät langat pidättele.
.. se näkee uuden hevosen? Alkaa steppailemaan ja hirnumaan/hörisemään
.. se maistaa jotain pahan makuista? Vito viskoo aina päätään ja alkaa raaputtamaat suunpieliään se omiin etujalkoihin :)
.. se kerjää ruokaa? Vito harvoin kerjää mitään, mutta joskus se saattoi näykkiä taskuja ja tuuppimaan.
.. se lastataan? Kävelee suoraan kiltisti koppiin ilman minkäänlaisia ongelmia.
Mitä hevoseni tekee juuri nyt? Syö yöheiniä :)

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

NIINISALO

9-13.6.2014 Niinisalon kenttäleiri oli mun kesän paras heppaviikko! En malta oottaa ens kesää, että pääsis uudestaan. Viikon aikana löysin Santusta sen todellisen kenttähevosen, joka hyppää yli melkeinpä mistä vaan!
Sunnuntai
Saavuttiin Santun kanssa Niinisaloon puoli kuuden aikoihin iltapäivällä. Muita leiriläisiä ei ollut vielä tullut, mutta laittelin Santun kamoja järjestykseen karsinan eteen ja tarkistin sen, ettei kuljetuksessa ollut käynyt mitään. Raukka jotunut seisomaan kopissa ainakin neljä tuntia. Kuudelta saapuivat Taru ja Aura poniensa Missyn ja Sylvin kanssa. Sitten olikin koko leiri kasassa ja lähdin Tarun ja Auran kanssa uittamaan heppoja. Matka uittopaikalle kesti n. 20min kävellen. Santtu yllätti mut täysin menemällä ilman taisteluita veteen ja SANTTU UI!! Jotain mitä en helpolla olisi siitä hevosesta uskonut. Oltiin oltu vasta kaksi tuntia Niinisalossa ja poika yllätti mut täydellisesti <3

Maanantai
Aamulla meidän ei tarvinnut käydä itse ruokkimassa hevosia, joten kymmeneltä mentiin talliin ja alettiin laittaa heppoja kuntoon tempokoetta varten. Tempokokeessa ensiksi piti mennä ravissa 400m matka 200m/min. Saatiin ajaksi 1.34, eli hieman liian kovaa vauhia mentiin. Laukassa sama matka piti mennä 400m/min vaudilla ja saatiin ajaks 1.06, eli ihan hyvin. Toisella yrittämällä aika oli 1.01, joka oli sekunnin päässä tavoitteesta.
Iltapäivällä meillä oli koulutunti maneesissa ja Santtu meni todella hienosti! harjoiteltiin Tutustumisluokan kouluohjelmaa (HeC). Aluksi Santtu ihmetteli maneesia, mutta tottu nopeesti. Pojan kolmas kerta maneesissa. Saatiin Hessulta kehuja hyvästä laukasta ja ravista ja Santtu tuntuikin tosi hyvältä!




Tiistai
Aamulla meillä oli rataestetunti. Aloitettiin puomitehtävillä ja matalalla sarjalla, joissa tarkoituksena oli saada askeleet sopimaan puomien välille. Santtu oli innokkaalla päällä ja sain tehdä paljon töitä, että sain sen menemään rauhassa. Lopuksi hypättiin muutamia linjoja.
Iltapäivällä päästiin itse asiaan eli maastareille! Aloitettiin pieneltä kaatuneelta puulta ja jatkettiin tukkikasalle, jossa harjoiteltiin kaarteen ratsastamista tasapainoisesti. Kolmantena mentiin "makroja" eli paria väriästä laatikkoa, joilla katsottiin löytyykö hevosesta kunnon kenttäratsu. Harjoiteltiin vielä parilla linjalla oikean temmon löytämista ja temmon säilymistä esteiden välillä. Meillä kaikilla sujui nämä pienet harjoittelu esteet hyvin ja käytiin tsekkaamassa myös banketti, haudat ja vesi.

Keskiviikko
Aamulla oli tuttuun tapaan estetunti ja iltapäivällä olisi maastarit.
Estetunnilla hypättiin meidän rakentamaa rataa ja suoriuduttiin hyvin. Hankalaksi ja kamalaksi Santulle osoittautui muurin näköinen pressu, mutta rohkaisulla päästiin hyvin sekin kammotus yli.
Maastareilla hypättiin muutaman verkkaesteen jälkeen harrasteen rata läpi. Santtu hieman kyttäili esteitä, mutta ne eivät tuottaneet ongelmia.

mun oli pakko laittaa tää kuva tänne, koska Santerin tukka <3


Torstai
Tänään meillä ei ollut estetuntia, vaan mentiin päivällä maastereille. Tarkoituksena oli hypätä vielä kerran harrasteen rata läpi, mutta kysyttiin Hessulta voitaisiinko hypätä tuttarin esteitä. (jos joku ei ole näistä luokista niin perillä, niin harrasteluokan esteiden max. korkeus on 80cm ja tuttarin= Tutustumisluokan esteiden max. korkeus on 90cm) Päästiin hyppäämään ensin muutama verkkaeste ja sitten koko tuttarin rata yksittäisinä, tai lyhyinä linjoina! Santtu meni oikein hienosti ainoa kielto tuli kapealle nuolenkärjelle, missä en itse varmistanut tarpeeksi oikealla pohkeella, niin Santtu päätti juosta ohi. Uudella lähestymisellä mentiin yli. Lopuksi mentiin vielä veteen kahlailemaan.
Iltapäivällä meidän oli tarkoitus mennä uittamaan, mutta alkoi hieman sataa vettä kuuroittain ja ilma oli viileä, niin mentiin vain kävelyttämään heppoja.

Perjantai
Viimeisenä päivänä oli "Yhden päivän kenttäkilpailu" ja aamulla oli koulu-ja estekoe. Koulukoe olisi saanut mennä paljon paremmin, koska Santtu oli koko radan jännittynyt ja ei keskittynyt kunnolla. Yksi syy tähän oli maneesin päätyovi, joka oli kiinni, kun Maanantaina se oli ollut auki... Saatiin tulokseksi 57%. Heti koulukokeen perään meillä oli estekoe. Santtu hyppäsi hyvän puhtaan radan, mutta mulle tuli yhdessä kohtaa täydellinnen black out ja unohdin radan... =D Maastoestekokeessa päästiin meidän porukasta lähimmäs ihanneaikaa vaikka saatiinkin n.20sek aliaikaa, joten hiljempaa olisi saanut mennä.



Meillä oli ihan huikee viikko hyvässä seurassa, vaikka Sylvi Santtua syrjikin... :)
Kiitti ihanat leirikaverit Taru ja Aura ja kaikki Tarun kaverit, jotka tuli kuvaamaan ja kuskaamaan Kankaanpäähän ostosreissulle, että mäkin sain vihdoin karkkia :) 
Syyskuussa kääntyy auton nokka jälleen kohti Niinisaloa ja meidän ekoja kenttiksiä!

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Blogi uudistui!

Kuten monet ovat jo varmaankin huomanneet, oon päättänyt kokonaan uudistaa mun blogin. Blogi ei siis ole enää pelkkä raviponi blogi vaan sisällytin Santunkin tänne mukaan. Laittakaa mielipiteitä ulkoasusta ja postausehdotuksia. Jos löytyy bannerin tekiöitä, niin ilmoitelkaa! :)
Niinisalosta tulee postausta, kunhan jaksan ja ehdin tehdä sen valmiiksi! 


perjantai 6. kesäkuuta 2014

Vitosta on tullut vesipeto

Kesäloma <3 Tästä se lähtee kesä 2014! Tätä on odotettu ja kaivattu. Ens vuonna ysille ja minne sen jälkeen, niin en sitä tiedä itsekkään. Mulla on tälle kesälle miljoonia suunnitelmia, saa nähdä mitkä niistä toteutuu :) Minä alotin mun kesäloman tallilla. Tuurasin siellä yhden sairastapauksen vuoksi. Tein aamu-ja iltatallit ja siivosin karsinoita. Tälläia perus tallijuttuja :) Keskiviikkona käytiin Sonjan kanssa tallihommien jälkeen uittamassa Vitoa. Se pääsi nyt jo toista kertaa uimaan ja tällä kertaa mäkin uskalsin tuonne lampeen. Vitosta on tullut kunnon vesipeto! Aina kun mennään tuonne lammen rantaan se kävelee melkein suoraan veteen. Uitettiin Sonjan kanssa sitä monta kierrosta tuota lampea ympäri.
Vito ja Sonja 
Sain vihdoinkin aikaiseksi tehdä Vitolle ja Tikolle uuden tarhan, jossa olisi vähän enemmän syötävää, kuin niiden lautatarhassa. Väkersin sen suurimmaksi osaksi jo Sunnuntaina ja viimeisen kerroksen lankaa laitoin Maanantaina. Paljon mukavampi kun ponit saa vähän syödä ja tuo laidun on tuollaisessa mäessä, niin tulee vähän vaihtelevaa maastoa, niin oppii poni katsomaan mihin astuu :)
Kukkulan kuningas <3
Kokeilin uittaa Santtuakin... Sain siltä etujalat veteen puolentunnin taistelun jälkeen :) Ylihuomenna (sunnuntaina 8.6.) lähdetäänkin sitten kohti Niinisaloa. Mä niin odotan vesiestettä... No katsotaan miten siinä käy, voi olla että saadaan keskustella Santun kanssa hetki sinne menemisestä. Saa nähdä tuleeko leiriltä postausta, mutta luulen, että teen jonkuínlaisen pitkän leiripostauksen.

Meiän tallikissalle syntyi sunnuntaina poikasia! Tuollaisia ihania pieniä rääpäleitä.

-Milla